Sosionomi opinnot 2022
Syksyllä 2022 alkoi uusi jakso elämässäni. Onnekkaasti sain opiskelupaikan HAMKista ja jos vielä onnekkaampi asia tästä seuraa, muutaman vuoden päästä olen valmis sosionomi!
Syksy oli melkoinen mylläkkä, valtava määrä uusia asioita omaksuttavaksi. Uusia ihmisiä. Opiskelukavereita ja opettajia. Uusi arki ja uusi reppu. Hyökyaallon lailla syöksyvä epätoivo - en selviä tästä. Ja kas, Joulukuu saapuu ja "tsadaa", olen elossa! Nyt on tammikuu, olen yhä elossa!
Miksi Blogi?
Blogeja olen kirjoittanut aiemminkin. Sekä työhön liittyviä että henkilökohtaisia. Tekstin ja kuvien yhdistäminen tuntuu luontevalta ja omalta tavalta tallettaa opiskeluun liittyviä tapahtumia. Samalla päiväkirjamaisesti syntyy kokonaiskuva siitä miten opinnot etenevät ja nimenomaan; ne etenevät!
Olen Satu, tänä vuonna 52 vuotta täynnä tätä kiehtovaa ja alati muuttuvaa elämääni. Olen ollut kiinnostunut aina ihmisistä ja varsinkin siitä mitä tapahtuu aivoissa ja täsmällisesti siellä tunnekeskuksessa. Jo pienenä tyttönä olin varsin utelias ja rasittavuuteen asti kyselin rappukäytävässä kulkevilta vierailta "kuka oot, minne meet?" Muiden leikkiessä barbeilla, minä olen mieluummin istunut aikuisten kanssa kahvipöydässä ja kuunnellut tarinoita, jotka ovat lapsen mielestä kuulostaneet jännittäviltä. Muistan edelleen osan tarinoista ja ehkäpä nämä hetket ovat ohjanneet työskentelemään auttamisen ja hyvään tähtäävän tekemisen pariin.
Samalla tavoin nyt istun pöydän ääressä (kuvainnollisesti) ja kuuntelen ihmisten tarinoita. Edelleen huomaan itsessäni saman uteliaisuuden ja kiinnostuksen ihmisten elämää ja ajatuksia kohtaan.
Aiemmat opinnot, joilta pohjilta ponnistan sosiaalialan ammattilaiseksi ovat rakennusmaalari, konduktööri ja lähihoitaja. Mahtava kombo, joista kaikista olen ammentanut osani elämääni. Tunnustettakoon, että maalarin hommia en ole kuin omaksi ilokseni tehnyt, mutta osaanpahan omassa kodissani telata maalia ja paperoida seinät. Hukkaan ei mennyt nekään opit. Konduktöörinä toimin Helsingin lähiliikenteessä ja leikkisästi kutsun tätä aikakautta "asiakaspalvelun korkeakouluksi". Junissa kohtasi päivittäin tuhansia ihmisiä ja joutui ratkomaan mitä oudoimpia, kummallisempia ja joskus vähän pelottaviakin ongelmia oman työnsä tiimoilta. Tuossa työssä opin viimeistään vetämään henkeä ennen kuin sanon mitä ajattelen ja se on ollut hyvä oppi. Ihmisten kanssa työskennellessä kuunteleminen on tärkein ominaisuus ja kyky kuulla myös sanattomat viestit, joiden lukutaito on vieläkin tärkeämpää kuin sanotut sanat.
POHDINTAA VOL 1
Ensimmäinen vuosi on takana ja hämmentyneenä mietin miten nopeasti se kului ja miten helppoa opiskelu on ollut. Toisinaan iskee tunne huijarisyndroomasta ja mietin, että ihan pian kaikki huomaavat, että tosiasiassa en tiedä/osaa juuri mitään. Hain opintoihin viisi kertaa ja ajattelin, että opintojen täytyy olla todella haastavat, koska en yrityksestä huolimatta opintopaikkaa saanut. Se oli suuri pettymys joka kerta, ja päätin viidennellä kerralla, että jos nyt en pääse, on muutettava taktiikkaa ja yritettävä polkuopintojen kautta saada opiskelupaikka. Onneksi kuitenkin pääsin sisään ja alun (lähinnä tietoteknisten) haasteiden jälkeen opinnot ovat rullanneet hienosti. Osittain olen tuntenut turhautumista omien odotusten ja opintojen toteutuman välillä. Sosiaalialalla jo jonkin aikaa työskennelleenä ja sosionomin töitä tehneenä, olen jo käytännössä tehnyt niitä kaikkia asioita, joita opinnoissa on käsitelty. Teoreettinen viitekehys on toki auttanut ymmärtämään miksi asiat toteutetaan käytännön työssä tietyllä tavalla. Odotan kovasti, että eteen tulee myös asioita, joiden parissa kokisin ahaa-elämyksiä ja joissa aitoa, oikeata oppimista tulisi. Näistä ajatuksista tunnen jonkin asteista häpeää, ihan kuin osaisin jo kaiken. Se ei todellakaan ole totta eikä tämän pohdinnan tarkoitus ole moittia koulua eikä opetusta, vaan havainnoida omaa oppipolkuani. Kaipaisin ehkä vieläkin enemmän yksilöllistä suunnittelua niille opiskelijoille, joilla on jo runsaasti kokemusta työelämästä. Keväällä (2023) oli osa opetusta itselle hyvinkin tuttua, kuten vaikkapa ryhmänohjaus ja sen teoria. Ymmärrän näiden asioiden olevan tärkeitä silloin, kun itse ei ole ryhmiä ohjannut. Aiempi työni koostui koko päiväisestä ryhmänohjauksesta, joten olisin voinut tämän ajan käyttää jonkin muun itselle vieraamman asian työstämiseen (vaikkapa kielet). Pelkään omalta osaltani motivaation laskevan, mikäli kaikki on liian helppoa ja tuttua.
Juttelin näistä tuntemuksistani opiskelukaverini kanssa ja hän kehotti kirjoittamaan omista ajatuksistani juurikin sen kautta, että vaikeinta opinnoissa on ollut kielet ja itseä huolettaa, voiko tutkinto jäädä suorittamatta näiden haasteiden vuoksi. Nauroimme yhdessä, että kaikki muu on helppoa, paitsi kaikkein vähiten työntekoon vaikuttavat asiat eli Englannin- ja Ruotsinkieli. Olen kuitenkin päättänyt, että suoritan kielet, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että rimaa hipoen mennään ja joudun käyttämään suhteettoman paljon aikaa kieliin, kun miettii kuinka vähän olen mitään vierasta kieltä töissäni käyttänyt. Toisaalta ymmärrän Suomen monikielisyyden kasvavat vaatimukset, mutta ne kielet joita olisin työssäni tarvinnut, eivät ole kumpikaan meille opetettava.
Tavoitteenani on valmistua huomattavasti aiemmin kuin opinnot ovat alun perin suunniteltu kestämään. Suurin syy on taloudelliset asiat ja toinen on oma kärsimättömyys, joka varmastikin pohjautuu ikään ja kuluviin vuosiin. Eläkeikään on lyhyempi matka kuin siihen aikaan, jota nyt parikymppiset nuoret elävät. Tosin, pääsenköhän ikinä eläkkeelle ja onko se itselle edes ajatus jota haluan aktiivisesti pohtia. Mikäli pysyn työkuntoisena, en usko kaipaavani eläkeläisen vapaapäiviä, sillä tylsistyn helposti mikäli itselle ei ole riittävästi kiinnostavaa tekemistä. Olen varmastikin omalla tavallani työaddikti, uppoudun työhöni täysin mikäli työ tarjoaa riittävästi haastetta ja mielenkiintoisia asioita. Nautin hektisyydestä ja siitä, että asiat etenevät. En myöskään osaa ajatella tekeväni työtä ilman kiinteätä työryhmää, opintojen aikana paras ja todella tärkeä asia on ollut opiskelukaverit, joiden kanssa on ollut antoisaa pohtia asioita ja voinut saada sekä antaa apua tarvittaessa. Verkostoituminen ja muiden ihmisten ajatuksiin tutustuminen ovat merkityksellisisä myös opintojen aikana, työelämässä se on vieläkin korostuneempaa, koska asiakkaat harvemmin ovat vain yhden palvelun piirissä.
TOINEN VUOSI KÄYNTIIN
Opinnot päättyivät ensimmäisen vuoden osalta toukokuussa, mutta itse jatkoin opintojen edistämistä kesän aikana opiskellen sosiaalialan johtamista ja palauttaen mieleeni ruotsinkielen kiemuroita. Samalla työskentelin kesätöissä lastenkodissa, jossa tein myös harjoitteluni sosiaalialan kehittämiseen liittyen.
Harjoittelu ei sujunut omasta näkökulmastani toivotulla tavalla, vaikka harjoittelupaikka antoikin erittäin positiivisen palautteen. Koin kuitenkin itse, että tavoite jonka itselleni olin asettanut, jäi toteutumatta. Kipuilin asian kanssa koko harjoittelun ajan ja myös raporttia laatiessani. Vaikka mielestäni en päässyt tavoitteisiin, tein kuitenkin parhaani ja niillä puitteilla, jotka harjoittelupaikka tarjosi. Jälkeenpäin pohtiessani asiaa, ymmärrän kuitenkin etten voinut tilanteeseen vaikuttaa ja siinä vaiheessa, kun valitsin paikkaa, jossa harjoitteluni suoritan, ajattelin tulevaisuudessa työllistyväni kyseiseen paikkaan. Harjoittelun aikana kuitenkin havaitsin etten enää sopinut tähän työyhteisöön oman ajatteluni muututtua toisenlaiseksi suhteessa työpaikan arvoihin. Tämä tuotti itselleni surua ja tavallaan myös "tyhjään tippumista", sillä olin aiemmin suuntautunut vahvasti sijaishuoltoon ja lastensuojeluun, nyt en enää tiennyt mihin mennä ja mitä opinnoissani painottaa.
Sama fiilis on edelleen, koen kelluvani tyhjän päällä ja mietin, että olenko menossa lainkaan oikeaan suuntaan ja oikeaan ammattiin. Tämä huolettaa itseäni paljon ja huomaan stressaantuneena etsiväni pakotietä ajattelemalla opintojen keskeyttämistä ja palaamista lähihoitajan työhöni. Tiedän ettei tämä ajatus ole oikeasti itselle vaihtoehto, mutta huomaan toimivani sellaisen kaavan mukaan, johon olen tottunut tukeutumaan ja joka antaa itselle näennäistä turvaa ollessani omasta mielestäni umpikujassa.
Syksyllä 2023 oli mahdollisuus suorittaa myös MAPA-koulutus liittyen työturvallisuuteen ja työsuojeluun. Opinnot etenevät pikkuhiljaa sekä HAMKin suunnitelmien että campus online- opintojen tahdittamana. Tällä hetkellä opintopisteet ovat 99, mutta odottelen muutamien kurssien opintopisteitä kirjattavaksi. Opintoni sujuvat siis siinä tahdissa kuin olen niitä aikatauluttanut. Seuraava askel on opinnäytetyön aiheen ja kohteen löytäminen. Toiveeni on, että kesän aikana pääsisin jo työstämään tätä aihetta.
KEVÄT 2024
Keväällä 2024 pääsen suorittamaan johtamisen kolmen viikon harjoittelun Kanta-Hämeen ensi- ja turvakori ry:n mielenkiintoiseen maailmaan. Odotan kovasti näitä viikkoja, sillä oletan, että työ jota tuo palveluntarjoaja tuottaa, voisi olla juurikin sitä mitä haluaisin tehdä. Vanhemmuus ja sen tukeminen sekä naiserityinen työ ovat itselle aiheet, jotka kiinnostavat kovasti. Tämä on viimeinen jäljellä oleva harjoitteluni ja toivon sen antavan itselleni paljon uutta näkemystä ja vahvistusta omaan ammatilliseen polkuuni.
JOHTAMISEN HARJOITTELU
Kolme viikkoa kului nopeasti ja sain tutustua kaikkiin Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry:n toimintapisteeseen. Järjestökenttä on itselleni uusi tuttavuus ja olikin mielenkiintoista nähdä miten johtaminen näyttäytyi siellä. Yhdessä johtaminen ja henkilökunnan kuuleminen näyttäytyivät isossa roolissa ja koin itse, että tämä tapa johtaa antoi työntekijöille mahdollisuuden toteuttaa työtään parhaalla mahdollisella tavalla. Toimipisteistä tiiviimmin sain tutustua turvakodin toimintaan, mutta sain myös pintaraapaisun Vanajan vankilan perheosastoon, tapaamispaikka Poukamaan sekä erotyön eri osioihin. Pääsin muutamiin kehittämis- ja koordinointi palavereihin sekä tulevan AGGREDI-palvelun toimipisteen tilojen valintaprosessiin. Johtaminen on laaja-alaista ja siihen sisältyy lähes kaikki mikä toimintaa ohjaa. Harjoittelu oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä juurikin tuon yhteisjohtamisen näkökulmasta.
KEVÄÄN 2024 OPINNOT
Kevät kului Tutkimus ja kehittäminen-, Työyhteisöt ja johtaminen-, Tulevaisuuden osaaja-, Lasten suojelu- ja Riippuvuus, kriisit ja mielenterveys-moduulien työstämisellä loppuun. Moduulit olivat jo osittain suoritettuina aiemmin ja nyt vain viimeistelin ne loppuun.
Kevään isoin rutistus oli Ruotsinkielen opintojen hyväksytysti suorittaminen. Tämä on itselle kaikkein työläin saavutus, sillä olen opiskellut suppeat opinnot peruskoulussa (valmistumisvuosi 1987) ja pohja Ruotsin opinnoille oli siis surkea. Ylpeänä voin kuitenkin itseäni olalle taputtaa, sillä vaikka suoritus sujui rimaa hipoen, todistuksessa Ruotsin kieliopinnot ovat kuitenkin suoritettuina. Tämä prosessi on opettanut sen, että ihmisen sinnikkyys ja motivaatio ratkaisevat tavoitteisiin pääsyn. Opintojen aikana kannustin myös muita opiskelijakavereitani miettimään asiaa tältä kannalta, heidän pohtiessaan niitä painopisteitä, joita asettaa opintoihinsa. Halusin ehdottomasti suorittaa ruotsinkielen opinnot, sillä en halua yhdenkään oven olevan suljettu vain siksi, että jokin vaadittu pätevyys puuttuu.
Ennen kesälomaa starttasi myös opinnäytetyö, johon sain yhteistyökumppanikseni Oma Hämeen lähisuhdeväkivalta yksikön. Työskentely käynnistyi kahden yhteistyöpalaverin jälkeen, opinnäytetyösopimuksen allekirjoittamisen jälkeen pääsin jo aktiiviseen työhön aineiston hankkimisen suhteen. Opinnäytetyön aihe on itselle todella kiinnostava ja toivon siitä syntyvän lopputuloksen olevan konkreettisena apuna lähisuhdeväkivallan osapuolille.
Itselleni aihe on henkilökohtainen ja tärkeä koettuani vuosia väkivaltaa omissa parisuhteissani. Olisin ensimmäisen väkivaltaisen parisuhteen päättymisen jälkeen tarvinnut kipeästi apua kokemuksiini ja niistä selviytymiseen. Avuksi sain silloin yhden terapiakäynnin psykologin luona, joka totesi käynnin lopuksi: "mielestäni olet jo ihan hyvin jaloillasi eikä tarvetta jatkohoidolle ole".
Ensimmäisen parisuhteen jälkeen seurasi useita eri tavoin väkivaltaisia parisuhteita. Oma toipumiseni on kestänyt vuosikymmeniä ja alkoi vasta, kun joogan kautta sain yhteyden itseeni ja tunteisiini. Päästin irti ajatuksesta, että olen vahva enkä tarvitse ketään. Joogan lisänä olen terapoinut itse itseäni kävellen tuntikausia koirien kanssa ja pohtien miksi minusta tuntuu aina yksinäiseltä ja kohtaan ihmisiä, jotka kohtelevat minua huonosti. Itseni kanssa käydyt keskustelut avasivat väylän ymmärtämään omaa tarvetta tulla hyväksytyksi ja niitä henkilökohtaisia ominaisuuksia, joiden vuoksi itse valikoin elämääni ihmiset, joita ei tarvitse kohdata ja jotka eivät osaa syvällisesti kohdata minua. Haavoittuneet löytävät toisensa niin kauan kuin haavat eivät arpeudu eikä itse kykene katsomaan omaa kuvaansa rehellisesti ja peilaamaan omia valintoja seurauksiin.
Tänään elän parisuhteessa, jossa itse kohtaan ja tulen kohdatuksi. Yksinäisyyden ja erillisyyden tunteet eivät ole täysin haihtuneet, mutta kun ne tulevat, tiedän ettei tunne ole todellisuuteen perustuva vaan heijaste siitä ajasta, jolloin tulin kohdelluksi väkivaltaisesti. Tunnettani heikennän sanoittamalla tarvettani saada lohtua ja rakkautta. Nykyinen parisuhteeni on ollut itselleni korjaava kokemus ja tarpeeni tulla nähdyksi ja kuulluksi toteutuvat yhteydessä puolisooni.
Uskon omien kokemuksieni ja niistä selviytymisen ansiosta kykeneväni ammattilaisena ymmärtämään asioissa olevat monet puolet. Mikään ei ole mustavalkoista ja itse henkilökohtaisesti vastustan uhri-ajatusta sellaisenaan, että kokija ja tekijä olisivat jollakin tavoin rajattuina pahaan ja hyvään. Meillä kaikilla on oma historiamme ja ne asiat, jotka löytyvät menneisyydestämme, vaikuttavat meille tapahtuviin asioihin. Jokainen voi riittävän tuen avulla muuttaa toimintatapaansa ja tehdä valintoja toisin kuin aiemmin, kunhan omaa elämäänsä uskaltaa arvioida rehellisesti ja lopettaa muiden tahojen syyttelemisen oman toiminnan oikeuttajana.
KESÄ 2024
Kesän aikana keräsin aineistoa lähisuhdeväkivaltaan liittyen. Opinnäytetyön suunnitelma rakentui kesän aikana töiden ohessa. Aikataulullisesti tavoittelin suunnitelman esittelyä heti lukukauden alkuun.
SYKSY 2024
Opinnäytetyön suunnitelman esittelin 14.8. oman opinnäytetyö-ryhmäni kokoontumisessa. Sain hyviä neuvoja ryhmäläisiltäni ja myös itselleni pohdittavaa, mihin suuntaan opinnäytetyöni jatkaa sekä mihin tutkimuskysymykseni etsii vastausta. Annettu palaute aiheutti itselle hetkellisen kriisin ja kyseenalaistin omaa tekemistäni vahvasti.
Alkujärkytyksestä toivuttuani tartuin härkää sarvista ja kävin syvällisen keskustelun lähisuhdeväkivalta yksikön Vesa Thynellin kanssa siitä, miten opinnäytetyöni tutkimuskysymys voidaan saada sellaiseksi, joka vastaa tutkimuksen sisältöä ja tarkoitusta. Vesan kanssa kuitenkin päädyimme siihen, että tutkimuskysymys itsessään on oikea. Pyysimme ohjaavaa opettajaa Mari Korhosta kanssamme teams-palaveriin ja palaverin aikaan meille kaikille kolmelle avautui se, mihin tutkimuskysymykseni pohjautuu ja mitä sen avulla tavoitellaan. Palaverissa sovimme, että avaan opinnäytetyöhöni kysymyksen merkityksen monitahoisesti kaikkien niiden osapuolten näkökannalta, joita tutkimukseni pohjalta syntyvä, asiakaskohtaamisissa käytettävä, lähisuhdeväkivalta opas/esite koskettaa. Tämä kolmikantaneuvottelu oli opinnäytetyön edistymisen kannalta erittäin merkittävä ja tärkeä. Havaitsin käydyn keskustelun aikana, että taitoni tuoda omia ajatuksia esiin siten, että muutkin ne ymmärtävät, kaipaa vielä hiomista.
Olen käyttänyt ajattelustani nimeä "sykkyräiset aivot", joiden toimintaa on vaikea itsekään aina ymmärtää ja ajatuksien esiin tuonti tilanteissa, joissa koen aikaan tai asenteisiin liittyvää painetta, en kykene esittämään ajatuksiani selkeästi. Kaipaan keskustelukumppaneiltani sellaista tukea, jonka turvin voin reflektoida myös omia ajatuksiani turvallisesti. Ammatillinen itsetuntoni tarvitsee vielä vahvistusta luottamukseen oman tiedon pätevyydestä ja siitä miten tämä saadaan muille myös ymmärrettävään muotoon.
Kesän aikana keräämäni aineiston kävin läpi heinäkuussa ja siitä on valikoitunut määritettyjen rajausten perusteella ne tutkimukset ja kirjallisuus, joiden avulla tarvittavaa tietoa on löytynyt vastaamaan tutkimuskysymykseen ja opinnäytetyön kirjallisuuskatsaus on muodostunut kohti lopullista muotoaan ja myös asiakastyöhön tarkoitettu informatiivinen esite ja sen sisältö on tarkentunut.
POHDINTAA VOL 2 - SUMMA SUMSUU RUM
Opintojen ollessa jo enimmäkseen takana, olen pohtinut paljon millaiset eväät olen saanut sosiaalialan ammattilaisuuteen. Nykyisessä työssäni lastensuojelussa, sijoitettujen nuorten kanssa, olen joutunut kohtaamaan oman taidottomuuteni ja hetket, jolloin olen joutunut miettimään olenko oikeassa paikassa, riittävätkö taitoni ja ovatko tekemäni päätökset ja ratkaisut niitä, jotka tukevat nuorta hänen elämässään.
Opintojen aikana olen usein ollut turhautunut ja kyseenalaistanut asioita, joita on opetukseen valittu. Huomaan nyt löytäväni paljon niitä asioita työssäni, joiden parissa olen tuskaillut turhuutena opintojen aikana. Toisinaan tunnen häpeää siitä napinasta, jota olen harrastanut lähinnä omassa päässäni ja samalla huomaan, että olen malttanut enimmäkseen pitää mielipiteeni ominani, sillä turhautumisen hetkelläkin olen ymmärtänyt, että tunne ei ole johtunut opetuksesta tai sen tarpeettomuudesta vaan siitä, että olisin ehkä itse kaivannut syvempää tietoa. Tämä taas johtunee jo aiemmasta kokemuksesta sosiaalialalla. Ymmärrän myös ettei ole mahdollista pureutua syvyyteen, jos opetuksen tarkoitus on tuottaa tietoa heille, joilla kokemusta tai tietoa ei vielä ole, työkokemuksesta puhumattakaan.
Kiitollisena katson taakseni. Kuinka pian kuluikaan aika ja kuinka paljon kuitenkin näiden reilun kahden vuoden aikana oppia on tullut. Olen saanut opetuksen lisänä uusia ihania ihmisiä elämääni, saanut käydä kiinnostavia ja avartavia keskusteluja, olen joutunut reflektoimaan ajatuksiani, mielipiteitäni, asenteitani ja saanut samalla laajuutta niihin mietteisiin, joiden on pitänytkin kasvaa.
Nyt viimeistelen loput opinnot ja jätän hetkeksi jatko-opintosuunnitelmat jäihin. Keskityn työskentelyyn vaativaakin vaativammalla kentällä, sijoitettujen nuorten intensiivityön parissa.
Opiskelijana olen huomannut olevani sinnikäs ja periksiantamaton. Jääräpäisesti olen kulkenut kohti päämäärääni, vaikka toisinaan huijarisyndrooma on yrittänyt tarttua takinhelmaan. Yhteisöllisyyden avulla on hankalatkin päivät muuttuneet siedettäviksi ja onnistumisten kautta on luottamus omiin taitoihin kasvanut. Opintojen aikana olen oppinut itsestäni paljon, löytänyt vahvuuksia, joita en ole tiennyt itselläni olevankaan ja heikkouksia, joiden kanssa on toisinaan ollut vaikea tulla toimeen.
Näillä opeilla on hyvä jatkaa matkaa! Vähän kun vielä sinnittelee, on sosionomin tutkintopaperit kädessäni!
Kommentit
Lähetä kommentti